3 eri tapaa toimia sielulähtöisenä yrittäjänä - Tunnistatko itsesi?
Kolme eri tapaa toimia sielulähtöisenä yrittäjänä:
1. Perustaa yrityksen, tekee paljon asioita joka suuntaan, innostuu kaikesta liiaksi asti, seuraa muita/vertailee omaa tekemistä toisiin, sopii valtavasti yhteistyödiilejä, pusertaa, pähkää, stressaa ja kitkuttelee ilman riittävää rahantuloa. (Tai toisessa tapauksessa rahaa tulee ihan ok - mutta huomaa tekevänsä kaikkea muuta kuin sitä mistä aidosti itse nauttii.)
Tämä yrittäjä päätyy usein tekemään paljon asioita mitkä eivät ole yritystoiminnan kannalta tuottavia, järkeviä tai itselle mieluisia. Usein myös epävarmuus itsestä, omista taidoista ja osaamisesta. Joskus päädytään pelkkään STRATEGIA-keskeisyyteen ja energiatyö puuttuu, ja toisinaan ollaan täysin hukassa strategian kanssa ja vaan YRITETÄÄN vähän kaikkea ilman selkeää tulosta.
Melko todennäköinen seuraus: Loppuunpalaminen, sairastuminen tai paluu ns. palkkatöihin. Saattaa toimia myös ikuisesti kevytyrittäjänä - toinen jalka palkkatöissä ja toinen omassa yrityksessä.
2. Nauttii omasta ajasta, vapaasta elämänrytmistä, itsensä kehittämisestä ja itsen hoitamisesta. Tehdä sen verran kun huvittaa ja jaksaa sitä sun tätä ihanaa - just sitä mistä itse milloinkin nauttii, mitä rakastaa ja minkä kokee sieluntehtäväkseen. Elämässä ei ole välttämättä paljon rajoja tai aikatauluja - paitsi mitä tulee omaan hyvään oloon, sitä vaalitaan ja ollaan tarkkoja ettei vaan mikään tunnu työltä tai liian raskaalta. Usein raha ei tunnu tärkeältä, eikä sitä oikein meinaa koskaan olla riittävästi. Tämä yrittäjä on oivaltanut arvokkaan elämäntaidon itsensä arvostamisen, elämästä nauttimisen ja hyvinvoinnin vaalimisen. Mutta vastaavasti kadottanut mahdollisesti palon kasvuun ja eteenpäin menemiseen. Energia ja henkinen aspekti on usein yrityksessä kunnossa - mutta tärkeä STRATEGIAN yhdistäminen rakkaustyöhön puuttuu.
Melko todennäköinen seuraus: Vastaanottaa tukirahoja, elää lainaksi/toisen tuloilla ja jatkuvasti rahaa (usein tiedostamatta karttaen). Rahasuhde on usein tiedostamatta vääristynyt - vaikka sitä tarvitsee elääkseen, sitä ei arvosta tai arvota elämässään tärkeäksi tai sitä ei osaa vastaanottaa. Päätyy palkkatöihin tai elää hyvin vähällä rahalla - usein kokien kuitenkin ettei pääse toteuttamaan itseään täysillä.
3. Rakastaa sielulähtöisen yritystoiminnan pyörittämistä, synnyttää ja luo uutta sekä toteuttaa itseään joka solullaan. Seisoo omissa saappaissaan ja arvostaa omaa työtään. Työ ja yritystoiminta on itseä ruokkivaa, kuten myös perhe ja vapaa-aika on arvokasta. Tasapaino alkaa vallita työn ja levon välillä sekä elämänjano on vahva. Haluaa kokea, seikkailla, nauttia elämästä ja ajastaan täällä. Asioita tehdään viisaasti ja osataan selkiyttää oma toiminta niin, että työntekemiseen kuluu aina vaan vähemmän aikaa - jolloin elämän elämiseen ja vapaaseen itsensä toteuttamiseen on aina vaan runsaammin aikaa. Vaikka usein sielulähtöinen työ ja vapaa-aika sekoittuu (sillä työ ei aina tunnu työltä vaan antoisalta) - on viisautta tehdä myös kestävän bisneksen eteen asioita mitkä välillä tuntuvat todellakin työltä - mutta sen tietää synnyttävän hedelmää jatkossa.
Tämä yrittäjä tienaa usein runsaasti (tai riittävästi), lahjoittaa ehkä hyväntekeväisyyteenkin, käyttää rahaa viisaasti ja osaa laittaa rahan kasvamaan myös lisää rahaa. STRATEGIA ja ENERGIATYÖ on useimmiten vahvasti linjassa - ajoittainen puolelta toiselle lipuminen kuuluu asiaan ja vapaaseen elämänrytmiin.
Melko todennäköinen seuraus: Kestävä ja jatkuvasti kasvava yritystoiminta, mahdollisuus työllistää ihmisiä/saada oma tiimi yrityksen pyörittämiseen. Kokee elämän antoisaksi ja merkitykselliseksi. Arvostaa muita ihmisiä ja ymmärtää oman arvonsa.

Nämä ovat hyvin kärjistettyjä ja yksinkertaistettuja, kuten huomaat.
Todennäköisin sielulähtöinen yrittäjä on sekoitusta kahdesta tai kaikista näistä! Vain hyvin harva on jossain ääripäässä näistä. Mikäli kuitenkin huomaat että jotain näistä on enemmän kuin muita - voi se olla joskus itselle oivalluttavaa. Mitä sinun tulisi tehdä, mihin olisi hyvä keskittyä?

Tämä voi viimein olla sinun vuotesi onnistua!
Valinta on itselläsi - tartu siihen mikä tuo tuloksia. Mikäli tarvitset selkeyttä yristystoimintaasi ja haluat oikeasti alkaa tienata rahaa siitä mitä rakastat tehdä - Mentorointiryhmämme palvelee sinua rakkaudella! Autamme sinua toteuttamaan itseäsi täydemmin ja vastaanottamaan ansaitsemaasi palkkaa. Saamme yhdessä yritystoimintasi tuottamaan tulosta, jotta sinä voit keskittyä elämästä nauttimiseen ja rakastamiesi asioiden toteuttamiseen. |
Taatusti helpoin tapa kasvattaa yrityksen tulosta nopeasti!
Päivitä sielulähtöinen yritystoimintasi.

Rakkautta ja runsautta sinun vuoteesi!
Halein, Jonna Molin
Halein, Jonna Molin